Tieteen popularisoinnista, eli kuinka yliopistoviestijä selkokielistää tiedettä

Popularisoinnin periaatteena on tarjota selkokielistä tiedettä suurelle yleisölle. Pääperiaatteina voitaisiin pitää aiheen kiinnostavuutta ja konkretisoimista yleisesti tunnettuihin konteksteihin. Kuinka tämä sitten tehdään?

Olen koko työurani kiteyttänyt spesialistien ja tutkijoiden tuotoksia kansantajuisiksi. Ensimmäinen hyvä kriteeri on aina ollut oma kiinnostukseni - ne yksityiskohdat jotka saavat minut kiinnostumaan kiinnostavat aika suurella todennäköisyydellä myös lukijoita. On selkeä etu lähestyä aihetta kuin aihetta ydinporukan ulkopuolelta, noviisina. Ensimmäisenä mieleen tulleet kysymykset yleensä huutavat vastausta. Itsestäänselvyydet selkokielistämistä. Enkä onneksi pelkää kysellä "tyhmiä".

Usein aloitan lähettämällä haastateltavalle briiffin, jossa pyydän miettimään etukäteen tutkimuksen isoja linjoja, astumaan vähän oman roolinsa ulkopuolelle tarkastelemaan kokonaisuutta. Seuraavaksi haastattelen asiantuntijaa. Onkin yleensä huikean mielenkiintoista päästä kyselemään ja tutustumaan uusiin aiheisiin, nähdä se kipinä ja innostus aiheeseen toisen silmissä, päästä imemään vaikutteita ja energiaa aivan uudenlaisesta maailmasta. Innostushan usein tarttuu, eikä aiheista ja älykkäistä ihmisistä yleensä voi olla viehättymättä.

Tekstien houkuttelevuutta yleensä lisäävät liiallisten yksityiskohtien poistaminen ja arkihyötyjen korostaminen. Ja siinäpä tullaankin ensimmäisen haasteen eteen: ihminen joka tutkii aihetta työkseen, rakastaa juuri niitä yksityiskohtia, joista me muut emme ymmärrä mitään. Kuinka siis saada aihetta rajattua niin, ettei mennä liian syvälle? Kuinka aiheesta raaskii poistaa mitään, jättää jotain sanomatta? Yleistajuisen tekstin tulee kuitenkin olla tarpeeksi väljää ja helppolukuista, mutta silti korkeatasoista. Tieteen on tuotava lukijan tietämyksen jotain uutta ja hyödyllistä, avarrettava maailmankuvaa - ei brassailtava omalla erinomaisuudellaan.

Miten havainnollistaa tieteen tuloksia reaalimaailmaan?

Konkreettiset tarttumakohdat toimivat myös erinomaisesti abstraktien käsitteiden tukena. Kuinka viedä asia käytäntöön? Mitä hyötyä, haittaa, paljonko maksaa? Mitä tämä vaikuttaa minun lähiympäristööni, läheisiini, tulevaisuuteeni? Kun aikoinaan luin teollisuusmatematiikkaa ja Okumura-Hata-mallintamista, en arvannutkaan kuinka paljon matematiikan soveltamisesta käytäntöön olisi tulevaisuuteeni hyötyä. Hyöty tulikin vähän eri muodossa - tiedeviestijän ominaisuudessa.

Tieteen popularisoinnilla on selkeä tilaus. Nykytiede on niin monimutkaista etteivät eri alojen tieteellisiä julkaisuja ja tutkimustuloksia ymmärrä kuin juuri sen alan asiantuntijat. Julkisuus on kuitenkin tieteen perusperiaate, tiede ja tiederahoitus elää julkisuudesta. Ilman tieteellistä tutkimusta myös poliittinen päätöksenteko on hataralla pohjalla. Tieteen tuloksia on vietävä tiederyhmästä ulos.

Hyvänä esimerkkinä toimii kohta julkaistava Uusiouutisille kirjoittamani artikkeli kiertotaloudesta: "Kuinka maailman käytetyimmän eristemateriaalin uusiokäyttöä kehitetään?" Esimerkiksi juuri kiertotalouden ideaan uskovat kaikki poliittiset suunnat ja se tarjoaa monelle ideologialle mahdollisuuden samaistumiseen. Vihervasemmisto ajaa kierrättämisen ideologiaa voimakkaasti ja oikeistoliberaalit näkevät siinä bisnesmahdollisuuden. Olennaista on, kuinka asiat avataan auki niin, että niihin on kaikkien helppo tarttua. Siksi viestinnän rooli on myös yliopistomaailmassa ihan avainasemassa.

#viestintä #tiedeviestintä #yliopisto #matematiikka #teknologia